tiistai 27. joulukuuta 2011

Meille tulee pentuja!

Tänään oli kauan odotettu päivä. Nyt on kulut 33 vuorokautta astutuksesta ja oli aika suunnata kohti eläinlääkäriä, elikkäs ultraan.

Ja niin onnellisestihan siinä kävi, että pentuja on tulossa! :) Neljä nyt ainakin näkyi! Toivotaan, että kaikki menee hyvin ja pienoiset saadaan turvallisesti maailmaan. Laskettu aika on n. 26.1.2012.




Nyt on siis hyvä aika tehdä alustava varaus! Jos yhtään kiinnostaa, soita ja kysy lisää! Yhteystiedot löytyvät Pentuja osiosta.

On tämä vain jännää, mutta sitäkin ihanempaa! :)

perjantai 23. joulukuuta 2011

tiistai 6. joulukuuta 2011

Väliaikatietoja.

Hiljaiseloa on vietetty jonkin aikaa, vaikka blogissa ei olekkaan mitään kuulunut,
 on täällä silti tullut hommia tehtyä. :)

Mimosa on astutettu Patella (Cosmona's Jungle Fever). 27.12.11 on aika ultraan. Siihen saakka pistetään kaikki peukut (ja pottuvarpaat) pystyyn, että siellä elämää näkyisi!

Tietoja mahdollisita pennuista päivitetään kyllä sitten ajallaan (huomaa yläpalkissa kohta pennut).


Tänään käytiin Itsenäisyyspäivän hämärissä lenkillä. Ihanaa, lunta! Ei enää rapaisia tassun jälkiä! Löydettiin tuolta yhden lenkin varrelta tälläinen kiva pieni silta. Pitihän siihen Mimo istuttaa ja ottaa muutama kuva.

Varsinaisissa treeneissä ei olla oltu. Erilaisia aktivointijuttuja kotona ollaan kyllä tehty. Josko taas kaivais treenikassin ja tekis ainaki pieniä juttuja, vaikkapa sitten lenkin varrella.

Parin viime viikon aika postilaatikkoon on tipahtanut ihania lehtiä luettaviksi. Jostain syystä on ollut sen verran kiire, ettei oo kun keriinny selailla ne läpi. Mutta niihin aivan varmasti palataan!