Näytetään tekstit, joissa on tunniste taippari. Näytä kaikki tekstit
Näytetään tekstit, joissa on tunniste taippari. Näytä kaikki tekstit

tiistai 25. lokakuuta 2011

Taipumuskoe Mjösund 16.10.11

Facebookissa ilmoitin taippareiden jälkeen päivittäväni blogin alkuviikosta, onhan tämä alkuviikko?!?!?? Nooh, viikko sinne tai tänne ;)

Pääsimme varasijalta nro. 2 taippareihin mukaan. Taipparit oli kaksipäiväinen ja meidän starttinumero oli 32, eli viimeisenä. Saavuin paikalle jo hyvissä ajoin. Yksin kun olin liikkeellä ja suunnistustaito kun on mitä on, niin piti varautua "muutamaan" ylimääräiseen mutkaan. Niitä ei onneksi ajellessa tullut.

Kerkesin seuraamaan muutaman aamupäivän koirakon, vesityöskentely oli ihan sitä mitä ajattelinkin (ollaanhan Mimon kanssa jo kerran ennemminkin startattu taippareissa), tosin ampuja oli todella lähellä verrattuna niihin kokeisiin, jotka oon ennemmin nähnyt. Hakualue oli laaja, helppokulkuista maastoa ja loivaa mäkeä.

Tuomari oli erittäin positiivinen yllätys! Antoi varmasti aikaa jokaiselle, mutta toimi asiallisesti ja ripeästi.

Nooh, sitten se vähä kerrottava jota on. Ensimmäisenä vesityöskentely, heitto rantaveteen. Yllätys yllätys Mimo lähti ihan suorilta hakemaa! Wuhuu! Yleensä ennenkuin Mimo on kastunu ekaa kertaa arpoo hieman mistä kohta menee, mutta ikinä ei oo jättäny menemättä. Sitten se toinen heitto, jota ennen seurasi laukaus. Mimo pelästyi, näki kuitenkin heiton ja lähti hakemaan. Jännittyi kuitenkin sen verran, ettei uinut lokille saakka. Lähetin uudestaan. Sama toistui.

No, vaikka toinen lokki ei tullut ylös, päästiin välissä koittamaan hakuruutua. Käveltiin sinne, ja Mimo oli edelleen ihan paniikissa. En saanut sitä rauhoittumaan, joten keskeytin kokeen ennen kuin ammuttiin toista kertaa. Tuomarin mukaan toinen viikonlopun viisaimmista päätöksistä.

Aika kallis kättelyreissu ja tietenkin harmitti, kun ei päästy kunnolla edes kokeilemaan. Suurin harmituksen aihe oli kuitenkin tuo laukauksen aiheuttama reaktio. Käytiin viime toukokuussa luonnetestissä, sitä ennen ei ikinä ole ollut laukausten kanssa ongelmia, mutta kylläkin sen jälkeen. Ei tosin sen jälkeenkään näin pahoja, mitä taippareissa nähtiin. Jos olisin seuraukset tiennyt, en olisi vienyt koko testiin. Mutta asiallehan ei enää mitään voi.

Onneksi Mimosa kuitenkin palautui nopeasti, sen huomasi myös moni paikalla olija. Nyt siis vain treeniä, saatiinkin hyvä ohje tuomarilta. Vain haulikko puuttuu... Jos jotakuta kiinnostaa tarjota haulikollista treeniseuraa, niin mielellämme otamme vastaan! :)

Tässä vielä skannattuna tuo pöytäkirja.



Näinhän siinä siis kävi: 


Kuva on joskus vuosia sitten leikattu Pohjalaisesta. Koristaa meidän jääkaapin ovea, on niin hauska!

Mikäli jotakuta jäi vielä jokin kysymys askarruttamaan mieltä, toivon että kysytte sitä suoraan minulta. Ikävä kuulla perättömiä puheita monen mutkan kautta. Sellaistakin noutajapiireissä on välillä havaittavissa.

No, uutta treeniä vain! Itseasiassa kävimme jo viime viikolla treenamassa. Seuraavana treeniohjelmassa pidemmät markkeeraukset, kakkosmarkkeeraukset ja linja (pimeänä) ja kehittymisen mukaan myös metsään.

Kaikkea näitä ollaankin jo ennemmin treenattu, mutta nyt vain varmemmaksi. Jos joskus sattuu niin hyvin käymään, että saadaan tuo haulikolla ammuskelu tutummaksi ja saatais taipparit läpi. Niin olis nuo alokasluokan liikkeet jo joten kuten hallussa. Ensi kesää odotellessa, riittää siis paljon treenattavaa ja odottamista! :)

sunnuntai 16. lokakuuta 2011

Torstain toivot...

...riitti perjantaille saakka!

Nimittäin, alkuviikosta sain kuulla, että pääsimme varasijalta 2 Mjösundin taippareihin! Kaikesta (varisten tiputteluista) huolimatta, päätin että lähdemme sinne. Ainakin hakemaan starttikokemusta.

Koko viikon oli tarkoitus jonain iltana käydä tekemässä hakuruutu variksilla. Noh, viimeinen perjantaina löytyi sille aikaa (joku vois kysellä kannattaako enää siinä vaiheessa...?). Töiden jälkeen metsään vain. Puskaradion kautta kuulin, että ainakin parissa taippareissa tänä kesänä on ollu hakuruutu mäkeen ja kauimmainen varis on ollut ikäänkuin mäen takana.

No, tätähän täytyi siis koettaa. Ajattelin jo, että tais olla aika paha. Ensinnäki (jyrkkä) ylämäki (mäkeen ollaan kyllä ennenki tehty, mutta ei koskaan näin jyrkkään) ja toiseksi ne varikset, damien kanssa ei varmasti olisi ollu ongelmaa.

Mutta. Mimo yllätti. Viisi varista löytyi äärettömän nopiaa, palautus käteen viälä nopiempaa ku varikselle!!! Ainoastaan se kauimmainen tuntui vaikealta. Koirakin alkoi olla jo vähän väsyksissä, joten nousin sen kanssa mäen päälle ja lähetin etsimään. Löytyi ja tuli suoraan käteen!!!!

Uskomatonta!!!! Ilmeisesti pieni tauko on teheny terää! Nyt tuntuu siltä, että on kannattanu treenata!

Huomenna (tai siis tänään) kohti taippareita, siellähän voi tapahtua ihan mitä vain, mutta perjantaisen (ja Mimon) ansiosta mieli on paljon levollisempi.


Nyt pehkuihin (jos tältä jännittämiseltä saa unta ;)!

sunnuntai 28. elokuuta 2011

Treeniä, treeniä ja treeniä...

Ompas täälä taas ollu hiljaasta ku huapatossu tehtaalla! Ohjelmaa on riittäny niin uuden työn kuin harrastusten johdosta ja tänne kirjoittelu on hivenen jääny... Osittain kirjoittaminen jää myös siksi, kun ei oo liittää kuvia. Musta kuvattomat tekstit ei oo niin mielenkiintoosia. Kyllä niitäkin jaksaa lukea, mutta välillä täytyy olla kuvia! Ja nyt on!

Viimeksi mietin, että sinkoileeko Mimo seuraavissa vepe-treenissä... ei onneksi. Näytti olevan sen kerran huumaa! Tähän väliinhän on jäänyt kolmet vepe-treenit ja neljät nome/taippari treenit.


Vepessä on tullut paljon onnistumisia! Nyt tällä viikolla R pääsi mukaan ja koitettiin niin, että minä oon veneessä vastaanottamassa vienitu"kapulaa" ja veneen haussa annan köyden. Toimi! Yes, yes!!!



Mähän oon ilmoittanu Mimosan taippareihin syyskuun puolessa välissä, saas nähärä alakaako riista pysymään suussa. Nyt on tullut sen riistankin kanssa onnistumisia, harakkaa on onnistuneesti markkeerattu ja tavia sekä fasaania kannettu. Kerran ollan tehty hakuruutu, ylämäkeen ja leveämpänä ku ennen. Onnistui. Mimo teki edelleen koko ajan reipasta hakua.


Muuten ollaankin harjoiteltu kaikenlaista muuta, kuin mitä taippareissa tarvitaan, kakkosmarkkeerausta, linjaa, muistinoutoa... Koko ajan menee paremmin, mutta joka kerta on onnistumisia tullut. Matkaa täytyisi saada lisää noihin markkeerauksiin. Pikkuhiljaa, nytkin ollaan jo saatu pidennettyä.




Kolme viikkoa taippareihin, jaiks.


lauantai 23. heinäkuuta 2011

Torstai on toivoa täynnä!

Viime yönä satoi ja satoi ja satoi... mutta teltta piti veden ulkopuolella! Wuhuu! Aamulla (21.7.) piti vähän korjailla teltannaruja, ettei vesi vahingossakaan jää "katolle".

Aamusta taas suunnistettiin vepeen. Koiria oli yhteensä 8, eli tänäänkin tehtiin 2 liikettä. Ensiksi veneestä hyppy. Ei ongelmaa, matkaa vähän kasvatettiin toisella kerralla ja hienosti alkaa sujumaan alastulo (ei tarvi enää sukeltaa).

Toisella kierroksella tehtiin veneen haku. Ensiksi Mimo jäi vähän hämmästyneenä vesirajaan, mutta pienen kannustuksen saattelemana hoksasi homman. Nyt Mimo otti jo heti köydestä kiinni ja alkoi vetää venettä rannalle.

Hitsit ku tuntuu mukavalle tämä laji, niin ohjaajasta kuin koirastakin!

Siitä huolimatta iltapäivällä suunnistettiin taipparitreeneihin (toisen kouluttajan lähtiessä riista ja dummy ryhmä yhdistettiin, joten se siitä meidän "ylennyksestä" ;). Suunnattiin yhdelle pellolle. Meitä tais olla 8 koirakkoa. Jokainen otti 2 damia. Vietiin ne yhdessä jonossa kahden koivun väliin (heiteltiin sikin sokin, ei samaan kasaan) ja palattiin takaisin. Jokainen lähetti koiran linjaa pitkin eteenpäin hakemaan yhden damin. Perillä sai arpoa minkä otti, mutta suuhun otettu piti tuoda. Oltiin tällä kertaa Mimon kans ekoja. Tapansa mukaan Mimo oli ihan tärinäs. Lähti hienosti linjaa pitkin eteen käskystä. Löysi damin ja toi käteen. Sama toisella kierroksella.

Kun kaikki oli suorittanu tämän tehtävän, niin vietiin koiran kanssa dami sinne samaan paikkaan, palattiin lähtöpaikalle ja tehtiin markkeerausheitto toiseen suuntaan. Palautus käteen ja lähetys muistinoudolle (eli sinne minne dami vietiin). Mimo lähti linjalle hienosti, pienen etsimisen jälkeen dami löytyikin ja palautus vauhdilla mulle.

Viimeisen tehtävän sai suorittaa vain Mimo (muut koirat vaikutti väsyneiltä). Vein Mimon kanssa damin n.100 metrin päähän (ei ole mun arvio) ja palattiin takaisin. Lähetin koiran hakemaan se. Voi sitä vauhdin määrää!!! Suorilta damille ja samaa kyytiä takaasi! Viälä tämänki jäkeen intoa olis riittäny!

Treenisää oli hyvin erilainen kuin yleensä, ku me ollaan treenattu. Vettä satoi ja jyrisi. Välissä vähän salamoi. Koirat ei kuitenkaan olleet paniikissa tms. Kaikilla onnistui työskentely säästä huolimatta!

Iltaohjemassa oli joukkuekisa, me ei tällä kertaa osallistuttu. Me vain relattiin. Ai niin, osti tänään taas yhden arvan (eilen en ostanu) ja voitin vesipyssyn! (huom. joka arpa ei voita ;)

Mukava päivä ja tapahtumarikas päivä!

Ps. Blogissa on ollut huimasti käviöitä! Olis kiva, jos jättäisitte jonkin viestin käynnistänne niin voisin tulla vastavierailulle!

torstai 21. heinäkuuta 2011

Ensimmäinen yö takana.

-Ja teltta on edelleen pystyssä!!!

Aamulla suuntasimme kohti dummyryhmää. Lähdettiin metsään. Perille päästyä laitettiin koirat istumaan riviin (7kpl). Kouluttaja vei metsään 14 damia. Jokainen koira sai hakea vuorollaan yhden damin. Mimon vuoro oli viimeisenä. Mimo lähti hyvin, ruudun oikea puoli oli jo tyhjä, mutta pitihän se käydä vielä läpi. Omatoimisesti Mimo kuitenkin siirtyi vasemmalle puoliskolle eikä menny aikaakaan, ku dami jo löytyi. Palautus suoraan käteen. Sitten vain odottelemaan toista kierrosta. Lopulta tuli meidän vuoro, ruudussa oli jäljellä yksi dami. Menin edellisestä lähetyspaikasta vähän syvemmälle ruutuun ja Mimo lähtikin hienosti mun osoittamalle alueelle. Mimo teki hienoa hakutyötä ja jonkin ajan kuluttua löytyi viimeinen dami! Ai että olin iloinen!
Seuraavaksi oli markkeeraus siipidamilla. Tällä kertaa oli käänteinen järjestys, joten pääsimme ekoina. Mimo markkeerasi hienosti. Ja toi käteen. Oli kuulemma tuhahtanut ennen damin suuhun ottoa, liekö ilosta vai inhotuksesta...

Jokatapauksessa oli hauskat treenit, me ei olla ikinä ennen tehty tuollalailla vuorotellen. Meillä meni sen verran hyvin, että saatiin siirto riistaryhmään! Toivottavasti ei palauduta maitojunalla kotiin :D

Iltapäivän koulutuksessa suuntasimme agilitykentälle. Tätä(kään) lajia ei olla ennemmin kokeiltu. Aloitettiin yhdellä hypyllä, kokeiltiin putkea, puomia sekä pituusestettä (?). Hypyssä ei ollu ongelmia, putki vähäsen jännitti ja mulla sattui moka. Nimittäin namipussista tipahti maahan muutama nami, Mimohan tuppas jäädä sen jälkeen aina vain siihen kohtaan eikä menny siis putkeen. No, saatiin se sinnekin ja nopeahan se oli! Puomilla oli vauhtia sen verran, että meinas pari kertaa horjahtaa alas, mutta aina saatiin koppi. Neiti kun ei keriinnyt keskiyttyä jalkoihinsa, koska huomattavasti mielenkiintoisempaa oli mun kädessä olevat namit! Pituus esteen Mimo ensin käveli läpi, muutaman kerran meni ohi, mutta saatiin myös yksi onnistunut hyppy!

Meitä oli vain kaksi koirakkoa harjoituksissa, joten keriittiin tekemään aika paljon. Kokeiltiinpa jopa ihan mini rataa, muutama hyppy ja putki. Koira olis kyllä nopee ja oppivainen, mutta ohjaaja on armottoman hidas ja hahmotusongelmainen... :D Meitä pyydettiin huomiseen agilityn demonäytökseen, menin lupautumaan. Jaiks!



Illalla ostin yhden arvan- ja taas tuli voitto! Tällä kertaa heijastinliivi (nyt voikin alkaa suunnittelemaan Mimolle huomioliivin ompelemista sorsamettälle ;)

maanantai 27. kesäkuuta 2011

Lomailemassa.

Viime keskiviikkona jätettiin treenikassi naulakkoon ja lähdettiin lomailemaan. Suuntana "anoppila", vaikkakin olimme lähdössä purjehtimaan. Siirrettiin reissuun lähtöä päivällä huonon sääennusteen vuoksi (kovaa tuulta). 

Mimosa oli elämänsä ensimmäistä kertaa purjeveneessä (ei kyllä olla taidettu olla ainoassakaan veneessä) eikä mullakaan kovin montaa kertaa takana ollut.

Lähtö koitti perjantaina. Oli (mun mielestä) aika kova merenkäynti (kovempiki olis kuulemma voinu olla ;) Mimoa jännitti keinuva paatti. Niimpä minä rauhoittelin sitä, seurauksena pahoinvointi. Matkasta selvittiin kuitenkin ilman oksennusta.

Vähitellen Mimo tottui elämään veneessä (ja tietenkin rannalla). Veneestä oli mukava seurata lintujen lentoa! Näistä tirpuusista nähdään päiväunia varmaan monta viikkoa!

Meillä oli hauskaa!! Oli ihana rentoutua meren äärellä.
Tässä paloja meidän minilomasta.

keskiviikko 15. kesäkuuta 2011

Taipparitreenit nro. 5.

Maanantaina oli viimeiset Nuuskujen taipparitreenit. Koko viime viikon oli niin lämmintä, no maanantai-ilta kun koitti niin vettä piisas... Loppuillasta alkoi olla jo kylmäkin, kun oli ihoa myöte märkä.

Ensimmäisenä mentiin rantaan. Ekaksi damilla markkeeraus, vähän taipparinoutoa kauemmas (veneestä heitto). Vähän empimistä mistä kohtaa menis, mutta muuten hieno nouto. Perään markkeeraus lokilla. Nyt veteen paljon suoraviivaisemmin, ja lokki käteen saakka ilman vesipisaroiden puristelua! Yes! (ei Mimo siltikään vielä osaa puristella käskystä). 

Siirryttiin maalle. Ensin yksi markkeeraus sukkavariksella, ei ongelmaa. Hakuruutu neljällä sukkavariksella (mulla omat tuunatut sukat mukana, reiät molemmissa päissä, että saa sitä varistakin näkyviin.

Haki yhden, mutta jätti puoleen väliin matkaa. Riista vietiin takasin paikoilleen. Tämän jälkeen sieltä löytyi kaikki ja jokainen tuotiin käteen saakka! Hyvä Mimo!!!

Ja lopuksi vielä laahausjälki variksella. Niinhän siinä kävi, kuten ennemminkin. Tosin vähän huolimaton lähetys, mutta Mimo siis jäljesti jäljen vetäjän paluujälkiä paikalle. Tekee näin hyvin usein, mikäli on nähnyt vedon. Varis kuitenkin löytyi! 

Olipas mukavat treenit, ihania onnistumisia! Mimosa, samoin kuin muutkin koirat ovat kehittyneet näiden kertojen aikana valtavasti! Ihana seurata kehitystä!

Nyt alkaa omat treenit (tai voisko sanoa jatkuu) tavoitteena syksyn taipparit!

perjantai 3. kesäkuuta 2011

Taipparitreenit nro. 4.

Tänään (31.5.) oli toiseksi viimeinen kurssikerta.

Alkuun suunnistettiin rannalle. Ensin pari markkeerausta damilla. Mimo haki ne hienosti. Tosin pudotti ne rantaveteen, pudisteli otti suuhunsa ja toi käteen. Lokki haettiin myös hienosti vedestä.

Eli nyt opetellaan ravista käskyä. Palasi mieleen, että sunnuntain alokasluokassa ainakin yksi käytti tätä ravista- käskyä.

Jäljelle. Tai sitä ennen Mimosa kantoi sukassa olevaa kania mallikkaasti (ilman sukkaa ei huolinu).  Vedettiin variksella jälki ja dami jäljen päähän. Mimosa meni jälkeä pitki, toi damin käteen.

Jatkossa en kutsu pillillä vaan odotan, että Mimo tuo "saaliin" perille. Tulee pillikutsusta sen verran rivakkaa vauhtia, että riista voi jäädä matkalle.

Ja lopuksi variksen kantoa sukassa, ei ongelmaa. Nyt oli sukka molemmista päistä auki, joten sukka oli siis vain variksen keskellä.

tiistai 31. toukokuuta 2011

Taipparitreenit nro.3

Tänään (24.5.) oli taas taipparitreenit. Mä ainaki huomaan, että tulee tehtyä paljo enemmän treeniä kotonakin, kun joku säännöllinen kokoontuminen. Tykkään!

Tänään piti olla "vain" harjoitusta jäljellä nutta toisin kävi! Treenipaikalla oli kolme eri pistettä; vesityöskentely, jälki ja hakuruutu. Ei muutaku jonon perään vaan (meitä oli kolme eri ryhmää paikalla).

Suunnistettiin Mimosan kanssa eka jäljelle. Ensin haisteltiin pupua. Kiinnosti kyllä, mutta ei ottanu suuhun. Ei muutaku pupu kotoa tuodun sukan sisään. Ei mitään ongelmaa, otti suuhun ja kantoi! Varsinaista jälkeä ei tehty. Tämä oli jo huomattava edistysaskel!

Seuraavana vesipisteelle. Ensin lyhyt markkeeraus damilla, kuitenkin sen verran pitkä, että jalat irtos pohjasta. Lähti innokkaasti, ui damille, otti sen suuhunsa ja rantaan. Tosin dami tipahti suusta, kun piti alkaa pudistella turkkia. Sen jälkeen sami suuhun ja mulle käteen.

Seuraavaksi pidempi markkeeraus damilla. Sama kuvio toistui. Sen jälkeen kouluttaja jollaan, pitkähkö markkeeraus lokilla. Mimo lähti innokkaasti, ui (se pitää uidessaan jännää ääntä, ei kuitenkaan piippaa), otti lokin ja toi käteen tiputtamatta :) Yes!

Jäljellä siis enää hakuruutu. Ennen hakua laitoin variksen sukkaan ja harjoiteltiin kantamista. Hienosti meni, ei mitään ongelmaa ottaa suuhun. Hakuruutu tehtiin kuitenkin dameilla. Ja se vasta hyvin meni! Nopea hakutyöskentely, löysi kaikki damit ja palautti käteen saakka!

Ei voi muutaku olla erittäin tyytyväinen illan treeneihin! Viime viikkoisesta epätoivosta ei enää mitään tietoa! Toivotaan, että jatkuu yhtä hyvin.

Eli siedätystä vain kehiin, sekä variksen että kanin suhteen.

keskiviikko 25. toukokuuta 2011

Taipparitreenit nro.2.

Tänään suunnattiin samaan paikkaan kuin viime viikollakin. Tänään (16.5.) oli vuorossa hakuruutu.

Intoa puhkuen siis treeneihin. No, ei menny niinku Strömsössä. Mimosa ei meinannu huolia varista suuhun.  Kädestä ei ottanut, mutta heitettäessä haki. Matka jatkui siis ruudulle.

Ruutuun vietiin viisi varista, lisäksi yksi heitettiin. Markkeerauksen pudotessa maahan lähetin Mimon matkaan. Löysi vaivatta, vaan ei tuonut. Lähti syvemmälle hakuruutuun. Kävi järjestäen jokaisella variksella ja tuli mun luo. Ilman variksia. Meinasko loppua huumori? Pikkusen.

Houkuttelemalla saatiin se hakemaan pari. Siihen se sitte jäi.

Treenien lopuksi tutustuttiin pupuun. Haisteli, mutta ei ottanut.

Kotiin treenaamista sukan kera. Ensin sukka damin päälle ja kantoa. Seuraavaksi variksen päälle ja kantoa. Huoh. Toivottavasti auttaa!

keskiviikko 18. toukokuuta 2011

Ekat taippari treenit.

Tänään oli ekat taipparitreenit (Pirkan nuuskujen). Saavuttiin sovitusti paikalle, Mimosalla riitti virtaa vaikka muille jakaa :D

Hiekkakentällä tehtiin ekaks muistinouto, onnistui hyvin. Mitä nyt piti käydä kierros esittelemässä kouluttajille ;)

Sitten siirryttiinkin metsään, jossa tehtiin kaksi markkeerausta. Meni hienosti, palautukset käteen saakka.


Saatiin vielä lopuksi hyviä neuvoja miten alkaa treenaamaan kakkosmarkkeerauksia ja lähihakua. 
Onni on kyllä hyvät kouluttajat!